Kauppakartanon pelastus
Kauhajoki-Seuran puheenjohtajana olin surkutellut jo pitkään suomalaisten kirkonkylien tilaa. Vanhaa on kaikkialla purettu säälimättä ja uusia liikerakennuksia tehty edistyksen merkiksi keskustoihin. Lopputulos on sekava kokoelma erityylisiä rakennuksia. Jos vanhaa historiaa on jäljellä, se on huonokuntoisena purku-uhan alla. Toisaalta on ilo nähdä vanha puurakennus keskellä kylää kunnostettuna ja toimivana. Tällainen näky on hyvin harvinainen.
Juuri tuollainen oli tilanne Kauhajoella 1990-luvun lopulla. Kunta oli kyllä kohentanut mittavalla investoinnillaan Topeekaa. Villiä länttä muistuttanut keskusraitti oli saanut huoliteltua ilmettä. Vielä haluttiin päästä eroon ”torahampaasta”, huonoon kuntoon rapistuneesta Ernst Johan Ollonqvistin 1882 rakennuttamasta kauppakartanosta, rakentaa sen tilalle uusi liiketalo ja oikaista katu. Kunta osti 1998 Toivo Mäki-Panulalta tuon vanhan Ollonqvistin, pihamakasiinin ja tontin toteuttaakseen suunnitelman. Kierrätysyhdistyksen aktiivit valittivat suunnitelmasta.
Jouduimme Kauhajoki-Seurassa päättämään, mitä teemme. Jokainen johtokunnan jäsen lausui kantansa. Lopputulos oli, että enemmistö kannatti rakennuksen kunnostamista ja suojelua. Olin myös itse tullut samaan tulokseen. On turha surkutella vanhan purkamista, jos ei itse halua toimia, kun tilanne on päällä. Samalla harteille tuli raskas vastuu. Riittävätkö rahkeet? Olimmehan vain yksi yhdistys ikääntyvine harrastajineen. Tunne oli aivan oikea. Vääntämistä oli edessä riittämiin.
Halusimme ostaa koko tontin rakennuksineen Kauhajoki-Seuralle, mutta neuvottelut olivat vaikeita. Kunnan virkamiesjohto piti päättävästi purkusuunnitelmasta kiinni, me korostimme suojeluarvoja. Lopulta keskeiset luottamusmiehet luottivat meihin ja auttoivat neuvottelut suotuisaan päätökseen. Vuonna 2002 päärakennus ja pieni tontti sen alta siirtyivät Kauhajoki-Seuran omistukseen yhden euron kauppahinnalla. Makasiini ja pääosa tontista jäi kaupungille.
Siinä meillä nyt oli talo, jonka katto vuoti. Kissanluukkujen sulkeminen ja vuotavat putket olivat lahottaneet myös alapohjan. Silloin Kuuselan Ville, yksi Kauhajoki-Seuran perustajista ja pitkän linjan liikemies, näytti miten oikea yrittäjä vastaa huutoonsa. Villellä oli selvä käsitys, että enemmiltä tuhoilta välttyäksemme vesikatto pitää kiireesti korjata. Ville hommasi miehet katolle. Hän hankki lietsot, joilla imettiin vanhat sammalet ja hiekat välikatosta, traktorin, jolla itse kärräsi rojun pois. Uutuuttaan kiiltävän saumapeltikaton alla voitiin työskennellä jo rauhallisemmin. Rahoitustakin saimme jälkikäteen. Kesällä 2003 sahattiin lahjoituksena saadut tukit. Ville hankki osaavan sahurin ja kuljetti lankut ja laudat välivarastoon. Kökkäväkeäkin oli hyvin talkoissa, erityisesti sahauksessa kun sirkkeli soi ja purut lensivät.
Puutavara tuli tarpeeseen, sillä huonokuntoinen talo piti purkaa sisältä hirrelle ja rakentaa uudelleen. Onneksi ulkolaudoitus oli kadun puolta lukuun ottamatta alkuperäisenä kunnostettavissa, samoin pääosa koristelistoista. Talosta suunniteltiin 1800–1900-luvun vaihteen tyyliä edustava kauppakartano ja yhdistysten toimipaikka, mutta sen valmistuminen oli vielä kymmenen hankkeen ja monien huolien takana.
Kesän 2004 ja alkuvuoden 2005 urakkana oli tukirakenteiden ja perustusten kunnostus sekä loputtomalta tuntuva purkaminen ja siivous. Arkkitehti Liisa Kasi oli työstänyt piirustukset valmiiksi. Ohikulkevien usko kunnostuksen etenemiseen kasvoi vuonna 2007, kun talo sai yrittäjien lahjoittamat uudet ikkunat ja ulkoverhous koristelistoineen kunnostettiin ja maalattiin.
Sisällä ja ulkonakin työlista oli pitkä. Kuistien perustukset oli korjattava, talon keskiosan perustukset tuettava, alapohjarakenne uusittava, välipohja vahvistettava, lattiat, seinät ja välipohjat koolattava ja lisäeritys laitettava ennen kuin sisäseinät saatiin levytyskuntoon. Talon yläkertaan jätettiin alkuperäistä hirsipintaa näkösälle. Lattialankut lyötiin paikoilleen ja katot paneelattiin.
Talon sisustuksen suunnitteli kokenut ammattilainen arkkitehti Janne Virtanen. Vaativatkin työt sujuivat hienosti taitavien rakentajien Pekka Kokon ja Jani Metsänrannan paneutuvassa työskentelyssä. He olivat myös kärsivällisiä Kauhajoki-Seuran väen opastajia maalaustalkoissa. Mutta sisustaminen ei ole halpaa lystiä, kuten kaikki taloa rakentaneet ja remonttia tehneet tietävät.
Rahat loppuivat. Kauhajoki-Seuran varainhoitajat olivat ostaneet aikanaan Nokian Gummitehtaan osakkeita. Nokiaksi muuttuneen yrityksen osakkeet ymmärrettiin myydä silloin, kun arvo oli vielä aika hyvä. Tämän onnekkaan sijoituksen tuotolla selvittiin pitkään. Täysin omin varoin kunnostettiin vain kahvilaksi varustettu liikehuoneisto. Muihin, yhteisöllisiin tiloihin, saatiin merkittäväksi avuksi rahoitusta EU-lähteistä, opetusministeriöltä ja Länsi-Suomen ympäristökeskukselta. Myös Kauhajoen kaupunki tuli loppuvaiheissa tueksemme tehden myönteisen päätöksen viimeisen suuren korjaustyön kuntarahoitusosuudesta. Hankkeita hoiti huolella uuttera toimintasihteerimme Mari Taimisto, ja rahoittajat luottivatkin kykyymme hoitaa asioita. Mutta lopulta ei ollut rahaa edes hankkeitten omavastuuosuuksiin.
Velaksi rakentaminen oli yhtä kova paikka kuin kiinteistön osto kunnalta. Taloa ei voinut jättää puolivalmiina tyhjilleen. Onneksi myös pankki luotti meihin, ja saimme kiinnitystä vastaan lopputöiden vaatiman lainan. Velan ottaminen lisäsi myös seuraavaa haastetta. Ei riitä, että kylän kaunistuksena on Kotiseututalo. Sen pitää tuottaa ylläpidon lisäksi myös lainanhoitokustannukset.
Kotiseututalon valmistumisen lähestyessä yhteiset intressit nuoren yrittäjäpariskunnan, Kirsi ja Mark Heidtin kanssa kohtasivat. He olivat olleet koko ajan kiinnostuneita talosta kahvilayrityksen paikkana. Korjauksen kestäessä kestämistään arvelin heidän jo päätyvän muihin ratkaisuihin, mutta yhteiseksi iloksi niin ei ehtinyt käydä. Vuokrasopimus allekirjoitettiin, ja suositussa kahvilassa kaikki saavat nauttia tarjoilusta ja Kotiseututalon sisätiloista. Kahvila on tukena myös talon yhteisöllisten tilojen käyttäjille, kuten taideyhdistyksen ylläpitämässä Hella-galleriassa kävijöille sekä ala- ja yläkerran kokous- ja juhlahuoneiden tarvitsijoille, joilta Seura perii käyttökorvauksen. Talkoilla hoidetaan talon ylläpito. Miesten talonmiesvuorot lumitöineen ovat talvella ja naisten kesällä, jolloin tärkeänä tehtävänä on pitää istutukset huoliteltuina. Välillä perussiivotaan, maalataan ja kunnostetaan. Kuluissa säästämällä selviämme raha-asioissa.
Tämä vääntö kesti viisitoista vuotta. Korjausta hidastivat hankekausien taitekohtiin tulleet viiveet. Talo vaati resursseja runsaan 800.000 euron edestä. Puolet kustannuksista saatiin erilaisina hanketukina yli kymmenestä eri hankkeesta. Loput olivat Kauhajoki-Seuran omia varoja, kökkätyötä ja pankkilainaa. Tukkipuiden, ovien, ikkunoiden tai työpanoksensa lahjoittaneiden määrä lasketaan sadoissa. Uskollisimmin talkoissa kävivät vuodesta toiseen Kauhajoki-Seuran johtokunnan jäsenet. Saavutettiinko se, mitä toivottiin? Voi sanoa, että ihmeen hyvin. Oma aktiivisin kauteni päättyi talon valmistumiseen vuonna 2012, mutta vielä Kauhajoen päivän juhlassa ja Kotiseututalon vihkiäisissä 11.8.2013 sain tilaisuuden esittää ajatukseni:
- Nyt on juhlallinen hetki kiittää talon hyväksi toimineita: lahjoittajia, kökkäväkeä, rahoittajia ja rakennustyön huolellisia suorittajia. Kiitos teille, arvoisa juhlayleisö, kun tulitte juhlaan. Kotiseututalon ovet ovat aina auki niin kaikille kauhajokelaisille kuin vieraillemmekin. Se voi olla kohtaamispaikka kahvilassa, kokouspaikka tai sukujuhlien pitopaikka yhteisöllisissä tiloissa. Tämä on meidän kaikkien Kotiseututalo, läheisten ja lämpimien ajatusten tyyssija, ilomme ja ylpeytemme aihe. Seisokoon se ryhdikkäänä seuraavat 130 vuotta antaen pohjalaistalon klassismillaan luonnetta sekä kuistien koristeellisuudella ripauksen romantiikkaakin kyläkuvaamme.
Jussi Kleemola
Klikkaamalla kuvaa näet lisää kuvia Kotiseututalon remontista.
|
|
|
